Perinteisiä pirtanauhoja
Kevättalvella 2019 pääsin oppiin palauttamaan mieleen pirtanauhan kutomisen! Muisto koulun käsityötunneilta oli, että se oli mukavaa puuhaa ja muistan väsänneeni kotona loimikehiä, mihin kudoin omia tekeleitä, kun ihan oikeita välineitä ei ollut :).
Ylpeydellä käytän tekemäni olkalaukun kantohihnana ihan ensimmäistä nyt aikuisiällä tekemääni nauhaa, vaikka reunat lingertävät ja jälki on varsin elävää :)! Tekemällä oppii, ja metrejä olen kartuttanut tekemällä omaan käyttöön pitkiä vöitä. Käsiala on hiljalleen tasoittunut.
Taidon karttuessa hankin lappilaiselta käsityöläiseltä toisen pirran, johon saan 65-lankaisen loimen - lisää haastetta! Tätä pirtaa käyttäessäni tärkkään loimilangat kevyesti pellavansiemenliemellä, jolloin pikkuruisissa pirtareiissä juoksevat villalangat eivät huovutu kutomisen aikana. - Netin harrastajaryhmät ovat ehdoton apu käytännön pulmissa!
Vuosikymmenten tauon jälkeen olen palannut viihtymään käsityöntekele käsissäni silloin, kun se on mahdollista :). Pirtanauhan kutomiselle paikka on tässä tietokoneen vierellä, joten katsellessani koneelta kevyttä arjen viihdykettä, käpy suihkaa villalankaa värikkäiden loimien välissä...
Mehiläisvahaliinoja muovipussien ja kelmujen tilalle
Vaikka nuoruusvuosina olen toiminut Tupperware-myyjänäkin, jo vuosia olemme vähentäneet muovin käyttöä kaikessa mahdollisessa niin kotona kuin mehiläistarhauksessa.
Muovilla on hyviä ominaisuuksia, joita on vaikea korvata, mutta kompromisseja tehden pääsee jo pitkälle...
Mehiläisten rauhasistaan tuottama mehiläisvaha on luonnon antimikrobinen huipputuote. Yksi sen käytöistä on vahaliinat elintarvikkeiden suojana erilaisten muovikelmujen, -pussien ja -astioiden sijaan.
Mehiläisvahasta valitaan se puhtain, kuorimavahasta puhdistettu Puhdas Uusi Mehiläisvaha. Siinä on vähiten siitepölyä ja muuta pesästä vahan mukana tulevaa epäpuhtautta.
Kankaana olen käyttänyt kierrätyskankaita, mahdollisuuksien mukaan olen valinnut luonnonkuituja, jos olen sen jotenkin pystynyt kankaasta päättelemään. Tähän asti vahaliinat ovat olleet monesta eri kankaasta, erimuotoisia ja -kokoisia aina käytössä olleen kangaskappaleen mukaan. Suunnitteilla on nyt etsiä myyntituotteisiin yhtenäinen ulkoasu hinnoittelun helpottamiseksi.
Mehiläisvahan voi raastaa tai sulattaa, levittää käsiteltävälle kankaalle ja silittämällä kyllästää kangas vahalla. Itse tykkään sulattaa vahan vesihauteessa.
Liinan voi asettaa astian päälle tai kääriä tuotteen sen sisään. Olen ommellut myös eväspusseja, jotka olen kyllästänyt mehiläisvahalla. Liina pehmenee ja muotoutuu käsien lämmössä ja pysyy näin tiiviisti tuotteen ympärillä. Koska mehiläisvaha on antimikrobista, elintarvikekäyttö on turvallista lukuunottamatta kala- ja lihatuotteita.
Vahaliina huuhdellaan haaleassa vedessö käytön jälkeen, ripustetaan kuivumaan ja säilytetään kuivana kaapissa. Pesussa voi käyttää astianpesuainetta, mutta ei kuumaa vettä, koska mehiläisvaha sulaa +60C lämmössä. Vahaliinat kestävät käytössä vuodenkin, riippuen käytön tiiviydestä.
Nuhraantuneen vahaliinan voi silittää voipaperin välissä **-lämmöllä, jolloin vaha sulaa ja kyllästää kankaan uudelleen tasaisesti.
Mehiläisvahaliinoja voi valmistaa omaan käyttöön tarhaajalta ostetusta, puhtaimmasta kuorimavahasta. Jälleenmyyntiin valmistettavissa liinoiossa on käytettävä elintarvikkeiden kanssa kosketuksissa olevaksi hyväksyttäviä valmistusaineita. Tällaista vahaa voit ostaa vahan maahantuojilta.
!!MEHILÄISVAHA LEIMAHTAA HELPOSTI, LÄMMITÄ SE AINA VESIHAUTEESSA!!
MEHILÄISVAHA SOTKEE VÄLINEET, SITÄ ON VAIKEA SAADA TÄYSIN POIS PINNOILTA.
Kinnasneulalla kintaita ja kämmekkäitä
Alkuvuodesta 2020 pääsin oppimaan itselleni ihan uutta: kinnasneulatekniikan!
Kinnasneuloilla on neulattu paljon ennen puikkoja ja koukkuja, ja tekniikoita on säilynyt tai paljastettu säilyneistä löydöistä useita. Miulle riittää yksi tekniikka, ja alkuun päästyäni, tämäkin on aika koukuttavaa...
Tässäkin lajissa tein muutaman harjoitustötterön ennen kuin pääsin asiaan :). Oishan nuo voinut kuvata, mutta on tullut hävitettyä... Nyt on käsiala tässäkin tasaantunut ja käyttökelpoisia kappaleita valmistunut!
Kinnasneulani on käsityöläisen luusta valmistama. Neuloja on tehty myös eri puulajeista. Tärkeää on, ettei neula ole tikkuinen ja luistaa hyvin. Neulailussa haaste on, että lanka ei juokse kerältä, vaan se käytetään aina pätkänä - ja tällöin on päättelytyön helpottamiseksi paras ottaa pitkä pätkä. Mutta ei niin pitkä, ettei sen kanssa pärjää :)! Perinteisesti langanpäät punotaan tai huovutetaan yhteen uutta pätkää työhön lisättäessä. Mie olen päätynyt kuitenkin lopuksi päättelemään lukuisat langanpätkät työhön nurjalle.
Neulakintaat ovat paksummat ja tiiviimmät kuin puikoilla neulotut tai virkatut. Niinpä ne ovat olleet kylmässä ilmastossa suosittu kauppatavara ja jopa neidolle miehelään hyväksymisen vaatimus!
Perinneparkintaa
Pitkäaikainen haaveeni on ollut tehdä oma rumpu alusta asti. Tai no metsästyslupia ja siihen liittyvää en harkitse, mutta että itse valmistaisin rumpunahan, kehän ja muun.
Jälleen pääsin muinaistekniikoita opiskelleen ystäväni oppiin. Hän saa paikallisilta metsästäjiltä kuolleita haittaeläimiä. Tämä aihe voisi puhututtaa enemmänkin, mutta lyhyesti: esimerkiksi supikoira on peräisin Itä-Aasiasta ja on levinnyt koko Eurooppaan, kun neuvostoaikaan tekivät isoja siirtoistutuksia valtion Europpanpuolelle. Sillä ei ole täällä riittävästi luontaisia vihollisia ja ilmasto on sille varsin mieluisa. Niinpä se mm. tuhoaa kotoperäisten lintujemme pesiä ja häiritsee pesintää niin, että luonnon monimuotoisuuden säilymiseksi sen kantaa on pienennettävä loukuttamalla ym. Niinkuin nyt puututaan myös kasvimaailman vieraslajien leviämiseen.
No tällaisen kohmeisen supikoirauroksen sain ensimmäiseksi nylkemisharjoituksekseni. Täytyy myöntää, että vaikka välillä homma sujui vallan mukavasti, niin kyllä nahkaan tuli muutamia reikiä, ja tiukoissa paikoissa ope sai ottaa työvälineet käyttöön :)! Sitten nahas saikin jäädä muutamaksi viikoksi suolattuna odottamaan parkitsemista.
Ennen parkitsemista nahas piti pestä hyvin. Siinä saippuavesissä huljutellessa sai jo hyvän tuntuman, että nahka kestää ihan reippaita otteita. Koska tästä ei nyt lähdetty vielä rumpunahkaa tekemään, tarkoitus oli säilyttää supin muhkea tarviturkki mahdollisimman hyvänä. Ja turkin paksuus ja mahtavuus pääsi oikein edukseen, kun seuraavaksi turkki föönattiin kuivaksi nahan parkitsemista ennen :)!
Perinneparkitsimme nahaksen rasvaparkilla. Parkitsemiseenhan voisi käyttää parkittavan eläimen rasvapitoiset aivot, tai sitten vastaavan määrän muuta rasvaparkkia. Me käytimme kasviöljyn, munankeltuaisen ja saippuan seosta. Tätä seosta sain sitten hieroa nahkapuoleen pitkään ja hartaasti, ja kuivumisen myötä nahasta venytellen ja muokaten. Tämän rupeaman jälkeen sain nahaksen kotiin ja tehtäväkseni jatkaa venyttämistä ja muokkaamista kunnes nahas oli aivan kuiva.
Tässä kohtaa oli hyvä ottaa nahkaneula ja karhunlankaa, ja parsia nylkiessä nahkaan tulleet reiät, ettei nahka muokattaessa repeä niistä lisää. Turkispuolelta reikiä ei enää huomaakaan...
Sitten vielä pesu, uudelleenföönaus ja nahan muokkaaminen lopulliseen kuntoon! - Muokkausta jatkan vielä kevätlämpimillä ulkona, nahkaa kostuttamalla ja sitten jälleen työstämällä. Hikeä, puuhaa ja tuntikausia voi sanoa nahaksen perinnekäsittelyn ottavan! Että jos olette joskus tällaista ostamassa, kannattaa muistaa antaa arvo taas perinteiselle käsityölle!!
Komea se on, ja aika näyttää mihin käyttöön se lopulta Kielomäessä päätyy! Ja vielä se rumpukin tehdään :)!
Perinneparkitsemiskuvat Outi Räikkönen ja
Anu Tanskanen
hölöpölö
