Kekrin aattona näin mehiläisen!
Kekrin aattona lokakuun lopussa laittelimme ulkovaloja kuntoon, kun kuulin yllättäin tutun pörinän viereltäni! Oliko joku tuonilmaisiin poistunut läheinen tullut mehiläisen hahmossa meitä tervehtimään? Kohtaaminen oli lämmin molemminpuolin, ja hetken hihallani viivyttyään, mehiläinen lensi teillensä...
Toki sitten muistin, että päälläni oli pihapuuhapusakka, joka päällä olin käsitellyt hiljan mehiläisvahaa ja propolista, joten tutut tuoksut ehkä houkuttelivat läheisen kotipesän mehiläisen leppeässä säässä kesäisiä tuoksuja haistelemaan!
Säiden viilennyttyä niin, etteivät mehiläiset enää aktiivisesti lennä, voi pihalla aloittaa pesäkaluston huoltotyöt. Touhuaminen tahmeiden kehien, mehiläisvahan ja propoliksen kanssa on sen verran sotkuista, että ulkopuuha on paras vaihtoehto! Lisäksi vahan kuumentaminen sisältää aina leimahtamisriskin, jos huomio herpaantuu.
Näihin työteliäsiin huoltopuuhiin koitetaan mehiläisvuosien mittaan kehitellä toimivampia ratkaisuja. Nyt päätimme tehdän isoimmasta hunajasäiliöstä, joka on meidän käytännöille liian suuri, höyryttimen! Isäntä teki säiliön pohjalle korotetun ritilän mäskin erottamiseksi ja yläosaan kannattimet puukehille. Kanteen tehtiin reikä ostetun höyrynkehittimen letkulle, ja alaosan hunajahana toimi verrattomasti myös vahahanana!
Meillä oli nyt pihalla pinoissa pesälaatikoita täynnä "tuhottavia" kennoja. Nämä olivat talven kuolleista pesistä, karhun tuhoamasta, ja isäksi vuosien mittaan sikiöosastoissa toukkakalvoista tummiksi muuttuneita ja siksi hunajan linkouksen jälkeen kiertoon joutavia. Kesäsäilytyksessä yhteen torniin oli myös päässyt viheliäinen vahakoisa, mutta onneksi huomasin tämän ennen kuin koko pinon mehiläisvahat olisivat koisan käsittelyssä muuttuneet puruksi ja tahmeaksi seitiksi...
Eihän tässä mitään oikeasti tuhota, vaan kierrätetään! Höyrytyssäiliössä vaha sulaa ja tippuu alaosan ritilälle. Iso osa toukkakalvoista jää ritilän päälle ja vaha valuu säiliön pohjalle, mistä se lasketaan astioihin jäähtymään. Jäähtyessä vaha nousee veden pinnalle ja mukana tullut roska kerrostuu näiden väliin. Aikanaan sanko kumotaan ja vahan jatkopuhdistustarve arvioidaan, vahakakun pohjasta vuollaan roskainen vaha uudelleensulatukseen. Puukehät puhdistuvat karkeasti höyryssä ja siirtyvät nekin jatkokäsittelyyn.
Koska hunaja on elintarvike, vaikkakin ominaisuuksiltaan jo antimikrobinen, kalusto puhditetaan huolellisesti. Puisista pesälaatikoista rapsutan ensin talteen käyttökelpoisen propoliksen ja käyn pinnat läpi irtoroskasta maaliraapalla. Tarvittaessa laatikot pestään vedellä ja liekitetään
pinnoiltaan kaasutoholla. Ennen höyrytystä rapsutan myös puisista kennokehistä propoliksen talteen. Vahansulatuksen jälkeen kehät käyvät vielä sooda- tai lipeäpesussa.
Tämä keittovaihe on edelleen himpun työläs. Koska emme ole saaneet hankituksi toimivaa muuripataa, kuumennamme veden tynnyrissä rantanuotiolla. Järvivesi on kylmää, tynnyriin tulee aina laitettua runsaasti vettä, ja tulen lämpö menee osin harakoille, joten tulia saa poltella pitempään vettä lämmittäessä, kuin mitä itse keittämiseen menee aikaa! Mutta toisaalta, kun vesi kiehuu, tynnyriin saa ainakin 20 puukehää kerralla, ja homma sujuu sitten vauhdilla!
Kuumat kehät huuhdellan sitten vielä hyvin, ja pakataan pesäosastoihin kuivumaan Immalanjärven rantatuulissa... Loppukuivaus rantasaunan jälkilämöissä, ja pesälaatikkopinot voidaan varastoida odottamaan kehien langoittamista ja vahoittamista talven pimeillä.
Jokaiselle pesälle tarvitaan vuosittain ainakin yksi laatikollinen puukehiä uudella vahapohjukkeella. Tässä rivissä saunarannassa meillä on nyt vajaat 17 pesälaatikkoa, kussakin 10 puukehää. Varastossa odottaan 15 kiloa mehiläisvahalevyjä eli vahapohjukkeita. Kun osa kehistä vielä osoittautuu korjauskelvottomiksi, vahat riittävät juuri tälle kehämäärälle!
