Mehiläisleipää ja pergakakkuja!

Marraskuun märkyydessä ja harmaudessa on välillä myös pirteitä pakkasaamuja. Ne ovat ihan parhaita pergakakkujen työstämiseen!

Nyt ei kuitenkaan olla leivinuunia lämmittämässä tai taikinaa kohottamassa, vaan jatketaan siitä, mihin hunajankorjuun jälkeen jäätiin...

Siitepölystä sanotaan, että se on luonnon ravintorikkain eväs. Mehiläiset keräävät sitä silloin eniten, kun pesässä kasvatetaan suuria toukkamääriä kesän lentomehiläisiksi ja sitten uudelleen, kun talveksi on kasvatettava pesän hengissä pitävä porukka. Toukat kasvavat siitepölyn ravinteilla tuon älykkään yhteisön, parviälyn täysivaltaisiksi jäseniksi.

Pienenpienen siitepölyhiukkasen ulkokuori on kemiallisesti niin vahva, että arkeologit tutkivat muinaisten eläjien ulosteiden siitepölyistä silloista ravintorakennetta! Mehiläiset kuitenkin pakkaavat siitepölyn vahakennoihin tiukkaan ja käsittelevät sen maitohappobakteereilla. Tämä fermentointi avaa siitepölyn ravinteet niin mehiläisten kuin ihmistenkin elimistön käyttöön. Mehiläispesän voimaruoka, perga eli mehiläisleipä on valmis!

Mutta eihän se näin yksinkertaista ole, et varmaankaan halua pureskella hunajasta tahmeaa vahakakkua kaikkine sisältöineen? Perga valmistetaan ja pakataan toukkakasvattamon lähelle, kennoihin joissa on jo useamman vuoden ajan varastoitu ruokaa tai kasvatettu toukkia. Kennojen seinämiin kertyy toukkakalvoja ja vaha tummuu. Niinpä tarhaaja jatkaa tästä.

Kesän aikana ja viimeistään hunajan korjuussa pesistä on poistettu tummuneita kakkuja ja eri syistä ruokakakkuja voidaan myös muuten harkiten ottaa talteen. Nämä varastoidaan pesälaatikoissa, ja hunajankorjuun jälkeen laatikot annetaan mehiläisille siivottavaksi käsittelyä vaikeuttavasta, herkullisen tahmeasta hunajasta. Ja senhän ne todella mielellään tekevät! Kun hunaja on otettu parempiin suihin, vahakakut on helppo painella rikki ja laittaa pergaa sisältävät osat pakkaseen odottamaan näitä kirkkaita marraskuun aamuja...

Ensimmäinen tehtävä on murskata kakut niin, että mehiläisvaha murenee ja perganappulan vapautuvat puhdistettavaiksi. Kaikkeen tällaiseen on olemassa koneistetut linjastot, mutta aina on myös käsityötä ja silmävaraista puhdistamista. Meillä murskaus tapahtuu korkeassa sankossa maalivispilällä! Varsin näppärää, mutta joitain niksejä on osattava... Seuraavaksi murska siivilöidään, jolloin hieno vahamurska, toukkakalvoja ja jonkinverran hienontunutta pergaa saadaan pois.

Tässä vaiheessa perganappulat ovat jo tunnistettavissa, näitähän näkee Virossa hunajahyllyissä myynnissä! Käsittely jatkuu ja koko ajan joukkoon kuulumattomia sattumia siivotaan pois. Nyt perga laitetaan "uuniin" eli se kuivataan miedossa lämmössä niin, että suutuntuma on mukava. Vielä tarvitaan hiertäminen, jolloin saadaan taas toukkakalvoja ja muuta purkkiin kuulumatonta pois, vielä silmävarainen tarkistus ennen pakkaamista myyntipakkauksiin.

Kaikki sattumat ja siivilöity aines laitetaan visusti talteen ja tarjoillaan mehiläispesiin aikaisin keväällä, kun luonto ei vielä juuri ruokaa anna, mutta kuningattarella on tarve alkaa munimaan vahvistaakseen yhteiskuntaansa talven tappioiden jälkeen.

Pergan valmistuksessa mehiläispesässä mikrobitoiminta on kuluttanut siitepölyn sokereita, sokerit ovat pilkkoutuneet pienemmiksi. Myös proteiinien molekyylikoot ovat pienentyneet ja perga sisältää siitepölyä enemmän ensyymejä ja vitamiineja, mm. K-vitamiinia. Valmiin pergan maitohappopitoisuus on n. 3% mikä tekee siitä hyvin säilyvän: parhaiten pimeässä ja viileässä.

Pergaa suositellaan otettavan aamuisin ennen syömistä muutamia nappuloita. Se on vatsaystävällistä ja sen voi nauttia sellaisenaan ilman liottamista tai sekoittamista vaikkapa jugurttiin. Joillakin pergan nauttiminen illalla auttaa nukahtamisessa ja parantaa unen laatua!