top of page

Mehiläistarhaajan maskotit

Sitä kun jostain innostuu, niin antaa itselleen luvan ostaa aiheeseen liittyviä ihanuuksia, kun sellaisia tulee vastaan 🙂! Miulla on teemuki ja rintaneula Skotlannin puutarharetkeltä, muistikirja ja puulasta Mikko-markkina -reissusta, useita puisia voiveitsiä toreilta ja mm. olkipesän muotoinen teesiivilä 🙂!

Vasta kesällä 2020 saimme ensimmäiset maskotit. Yksi kerta Vuoksenniskan torilla oli leijakauppias. Hänellä oli onkivapojen päissä tuulen tuiverruksessa mitä ihanimpia kieputtimia; satuhahmoja, lintuja, perinteisiä leijoja. Lisäksi oli tuulihyrriä, ja niiden joukosta löytyi meidän Pörri <3! Tästä lähtien Pörri on ollut mukana ulkokeikoilla aina, kun sää vaan on sallinut, ja väsymättä pörrännyt pitkän kepin nokassa ilahduttamassa pieniä ja isoja kulkjoita! - Pienet kun kulkevat isojen joukossa, heidän katseensa suuntautuvat paljon ylöspäin, kohti aikuisten kasvoja ja... taivaita! Ja Pörriä :)!


Koskaan ei tiedä, mistä maskotti lyöttäytyy matkaan!


Syyskesällä olimme Isännän kanssa ansaitulla lomasella pääkaupungissa. Ihan oltiin hotellissa yötä ja

käytiin synttäreillä ja syötiin ravintoloissa... Poistuimme mukavuusalueeltamme monta kertaa, ihan

positiivisesti :) mm. upeaan ja tyylikkääseen Kämp Gardeniin siskoni TAUKO-myymälään.

https://taukodesign.com/pages/tauko-garden-store

Aulassa oli esillä mitä ihanimpia hienouksia (jonnekin muualle kuin Kielomäkeen, puodin nimi oli

https://www.myomy.fi/). Hauskojen pehmoeläinten takaa pisti esiin kruunu, ja sieltä löytyi ihana

mehiläiskuningattaremme Poppea! Muotimyymälästä Mall of Triplan hotellin 16. kerroksen huoneen kautta

torikiertolaiseksi kävi Poppean tie... :)!


Poppea sai nimensä arvonsa mukaan: Kuningatar Poppea oli yksi rooman keisari Neron vaimoista.

Poppea oli kuulu kauniin vaaleasta ihostaan, jota hän hoiti kylpemällä aasinmaidossa ja sivelemällä ihoaan

hunajalla...

Maskottiyhteiskunta kasvaa 🐝🐝🐝 :)!


Nyt ihan hiljan meille päätyi sitten myös Pirkko. Pirkko on luultavasti ollut aikoinaan töissä josain apteekissa ja

sieltä mutkien kautta päätyi Kielomäkeen. - En henkilökohtaisesti muista nyt tuntevani ketään

ihmis-Pirkkoa, joten nimivalinta ei viittaa kehenkään henkilöön :)! Pirkko vaan on ihan Pirkon näköinen :).

Pirkko sai nyt siivet levälleen ja pääsi lentoon Linkoomossamme - ja tulevaisuudessa myös Pirkko on

mukana meidän hunajakeikoilla!


9 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page