Pääsiäisen aikaan tarhakierroksella
Talvi on ollut oikein kunnon vanhan ajan talvi, lunta ja pakkasta, hyvät mettätyökelit! Pesät ovat olleet hyvin lumen suojassa ja viimeksi helmikuussa auringon lämmön lisääntyessä kiersimme tarhat läpi. Silloin poistimme katoilta painavaa suojalunta, ja tarkistimme, että tuiskulautojen sivuissa oli ilma-aukot pesien ilmanvaihdolle. Samalla vielä lapioitiin lunta pesien kylkiin lämmöneristeeksi, vielä oli pitkälti aikaa pesässä pärjäilemiseen!

Mansikkamaan tarhalla on jo keväistä, pörinää pesien edustalla pilvisenäkin päivänä.
Pääsiäinen ei ole ollut odotetun lämmin, mutta teimme kuitenkin tarkistuskierroksen. Nyt aiemmin on jo ollut lämpimiä, aurinkoisia iltapäiviä ja monista pesistä on varmasti jo ollut lentoa ulos - niitä kevättalven päiviä kun ihmiset hakeutuvat hangille hiitämään, järvenjäälle auringosta nauttimaan, seinustojen lämmössä paistattelemaan. - Pesien lentoaukoilla on vielä ollut jyrsijäverkot ja tuiskulaudat suojana, mutta ne eivät estä mehiläisten ulos pääsemistä. - Keväthangille pesien ympäristöön ilmaantuu vuosittain kuolleita mehiläisiä, jotka herättävät hämmennystä ihmisissä. Mehiläiset pyrkivät ulos kuolemaan, jotta yhteiskunta säilyy varmemmin terveenä, mutta talven aikana myös pesien pohjille kertyy isojakin määriä kuolleita mehiläisiä - aina ei ulos vaan pääse! Syksyllä yhteiskunnan on oltava niin suuri, että talvella tiensä päähän tulevien mehiläisten poistuminen talvipallosta ei vaaranna yhteiskunnan selviytymistä talvesta.
Kekoharjussa pesän lentolaudalla on lastalla pesästä poistettuja talvella kuolleita mehiläisiä, ja ilmassa ja pesän seinällä muuta porukkaa häiritsijöitä tervehtimässä!
Lämpimimmillä paikoilla nytkin tarhalle saapuessamme mehiläisiä oli lennossa - ai sitä ihanaa odotettua surinaa!!! Otimme hiiriverkot pois ja laskimme tuiskulaudat pesien eteen "kiitoradaksi", mihin lentoaukon eteen on tilaa porukalla laskeutua. Tarhaajan erikoisvarusteisiin keväisin kuuluu "raadonpoistokeppi", jolla lentoaukon kautta, mehiläisiä mahdollisimman vähän häiriten, kaavitaan ulos pesän pohjalle kertyneet talven aikana kuolleet mehiläiset. Joissain pesissä niitä on niin paljon, että lentoaukko uhkaa tukkeutua, ja lisäksi pohjalla makaava massa kerää kosteutta ja on homeelle otollinen kasvualusta. Tämä nopea kevätsiivous raikastaa pesän ilmaa, parantaa ilmanvaihtoa ja tekee loppukevään asumisolosuhteet pesässä mukavammaksi. Jos talvipallo on pesässä jo hajonnut ja mehiläiset odottelevat kevätkelejä, tämän toimenpiteen aikana porukkaa tulvii ulos tutkimaan pesän häiritsijää. Sen sijaan jos porukka vielä on pallossa pesän yläosassa, pesä voi vaikuttaa kuolleelta...

Tyynelän pesät kevätsiivouksen jälkeen: lentoaukot pienennettyinä lämpö ei turhaan karkaa pesistä.
Kevään lämmitessä pesissä alkaa kesän medenkerääjien kasvattaminen. Tätä varten pesissä on oltava riittävän lämmin, ja toukkien tarvitsemaa proteiinipitoista siitepölyä tarjolla. Siivouksen jälkeen annoimme jokaiseen pesään alakautta lautasellisen viimekesäistä siitepölyä, syystöissä pesistä poistettua maitohappokäyttämällä hyvin säilyvää mehiläisleipää eli pergaa. Olen puhdistanut sitä myyntiin ja omaan käyttöön, mutta sitä työstäessä syntyy myös hyvä määrä murua, joka on ensiluokkaista täydennysruokaa pesiin keväällä ennen ensimmäsiä siitepölykasveja: pajua ja leppää, sekä pähkinäpensasta. Tämän jälkeen lentoaukot pienennettiin lämpöhukan välttämiseksi.

Kaikille pesille ei vielä ollut tarhaajalla asiaa: Omenatarhalla pesillä on vielä täysi talvi, emmekä häirinneet pesiä, vaikka tarhaportin yli olikin viritetty tikkaat molemmin puolin lumiesteiden ylittämiseksi!
Kuolleiden mehiläisten lisäksi keväthangilla mehiläistarhojen lähellä voi nähdä iloisenkeltaista pilkutusta :). Pesässä kun ollaan kuukausikaupalla ilman sisävessaa, kevään puhdistuslennolla suoli tyhjennetään pesän lähiympäristöön. Toki myös pesän seinät ja katto usein tahraantuvat, kun tarve on kova... Tämän jälkeen on hyvä palata pesään uusia lämpimiä odottelemaan... Tarhaajalle toimitus tuottaa likapyykkia... Kevättoimilla pesillä, ihanan odotetun mehiläissurinan keskellä suojavarusteet saavat osansa tästä kevennyksestä ja Hunajamobiiliin palatessa ohjaamo täyttyy imelästä vauvankakanhajusta... Ei muuta kuin haalari pesuun ja kevään seurantakierrosta odottamaan :)!

Pienen mehiläisen suoleen kertyy talvikuukausina suhteellisen iso täyte, josta tarhaaja kevätkäynnillä saa osansa...

Hyvillä mielin: kaikki tarkistetut pesät olivat hyvissä voimissa!