Reseptejä ja vinkkejä...

Muussa käytössä olleita lasipurkkeja kerätään Kielomäessä vuoden ympäri, lasipurkkien uudelleenkäyttö hunajan pakkaamiseen on meillä ensisijainen käytäntö. Uusia lasipurkkeja ostetaan vuosittain, jos kaikki hunaja ei mahdu käytettyihin :)!

​

Koska hunaja on luonnon sokereiden kylläinen liuos, eikä siinä ole juurikaan vettä, se on elintarvikkeita pilaaville bakteereille yms todella huono kasvualusta. Perinteisissä hilloissa ja mehuissa lisätyn sokerin määrällä parannetaan lisäaineetonta tuotteen säilyvyyttä, hunajassa tämä toteutuu luonnostaan. Hunaja on siis pienen riskin elintarvike, jonka antibakteerisuus lisää sen turvallista pakkaamista myös puhtaisiin, uudelleenkäytettäviin lasipurkkeihin.

​

Muunmuassa Facebookin Roskalava- ja kirpputori -ryhmien kautta käymme hakemassa kasseittain ja laatikoittain purkkeja, pienempiä ja isompia eriä, Etelä-Karjalasta muun asiointiajelun mukaan. Käyn kaikki purkit heti läpi ja lajittelen meille käymättömät lasinkeräykseen tai edelleen kierrätettäviksi. Isot purkit eivät oikein löydä jatkokäyttöä, emmekä pysty säilyttämään niitä rajallisissa varastotiloissamme. Ne siis päätyvät murskaksi ja Euroopan lasitehtaille. Patenttikantisia tai muuten hauskoja purkkeja säästän yrttien yms säilytykseen. Lisäksi meille päätyy siistejä ja käytännöllisenkokoisia lasipurkkeja, joissa kuitenkin on esimerkiksi korkea tai muutoin poikkeava kansimalli. Nämä yleensä säästän ja kierrätän kotihilloja ja -säilykkeitä valmistaville kotikokeille :).

​

Lajittelussa käyn myös läpi purkkien kannet. Kuvalliset ja tekstilliset kannet sekä pinttyneet tai kolhiutuneet laitan suoraan metallinkeräykseen. Siistit yksiväriset kannet säästän. Talven aikana lajittelen kannet koon mukaan, ja osa niistä päätyy hunajapurkkien kansiksi.

​

1. Lasipurkit päätyvät kuumaan vaahtokylpyyn ja siellä liottuaan saan yleensä etiketit irti. Jos purkit likoavat pitemmän aikaa, vaihdan altaasen uuden kuuman veden, se vaikuttaa selvästi etikettien irtoamiseen. Osa etiketeistä irtoaa aivan itsekseen, osa pikkuisen rapsuttamalla - kynsiä säästääkseni käytän tehtävään metallista voiveistä. Usein ensimmäisessä liotuksessa saan rapsutettua irti etiketin paperin ja jatkoliotus pehmittää liiman.

​

2. Sitten on mm. ateriakastikepurkit, joiden etiketti irtoaa, mutta niissä on liimakynnys, jonka irrottaminen vaatii enemmän työtä. Käytännössä kuitenkin kuuman vaahtokylvyn jälkeen liimaklöntti irtoaa veitsellä rapsuttamalla.

​

3. Jos etiketin liima lasin pinnassa on venyvää tai tahmeaa, se ei tule irtoamaan kokonaan vedellä, tiskiaineella ja rapsutuksella. Samoin muovitarrasta jää lasin pintaan vaihteleva liimakenttä. Seuraava vaihe, tahmeat ja venyvät etikettiliimat, on öljyliuotus. Käytännössä miellyttävimmäksi olen kokenut ihan edullisella ruokaöljyllä liuotuksen. Sivelen liimapinnat runsaasti öljyllä ja jätän ne tiskipöydälle muhimaan. Tässä on siis siedettävä paitsi vaahtokylvyssä lilluvia, myös tiskipöydällä öljyisinä epämääräisiä aikoja patsastelevia purkkirivistöjä... Veitsellä rapsuttamalla saa tuntuman, onko liima jo irti ja purkin saa pesuaineella ja karhunkielellä puhtaaksi, vai vaatiiko se uuden ölysivelyn ja lisää aikaa...

​

4. Viimeistelyn teen karhunkielellä ja tiskiaineella - juurista tehty patasuti ei kymmenien purkkien käsittelyssä vaan ole enää käytännöllinen työväline. - Karhunkieltä voi käyttää aikansa. Muovinen kuluu ja siitä irtoaa kappaleita pesuveteen. Lähikaupan poistuvista tuotteista löysin kätevän metallineuleisen karhunkielityynyn, jota tykkään käyttää. Sekin tosin ajastaan tukkeutuu, mutta on pitkäaikaisempi ratkaisu kuin paketti muovisia.

​

Itse työvaiheet eivät ole aikaavieviä, kun saippuaveden ja öljyn antaa rauhassa tehdä tehtävänsä! - Vaihtoehtona hankalien etikettien irrotteluun on ihan omia liuottimia, ja vaikkapa tärpätti. Tärpättiä kokeilin ennen kuin oivalsin kasviöljyn käytön - ja koko homma meinasi tyssätä siihen! Haju on hirvittävä, viemäriin joutuu liuotintä väkisinkin, ja kaikki rätit on sitten haisevia ja hankalia hävitettäviä. Öljyä sen sijaan voi käsitellä paljain käsin ja pienet määrät viemärissä eivät kai ole haitaksi... Sain FB:n kautta myös vinkin, että Ihmesienellä hankalat etiketit irtoavat hyvin - itse en sitä vielä ole kokeillut!

5. Oli käsittely sitten vaahtokylpy ja/tai öljyliuotus, seuraavaksi purkit pääsevät tiskikoneeseen pesuun jollain luontoystävällisella kaupallisella ja tehokkaalla pesuaineella.

Kuivat purkit varastoin ilman kansia, pystyasennossa pahvisissa hevi-laatikoissa ulkovarastossa.

​

Kun hunajan pakkaaminen aloitetaan, olen jo lajitellut purkit laatikkoihin koon ja kannen koon mukaan, ja ne käyvät vielä tiskikonepesun ruokasooda-suola-tiskiaine -seoksella.

​

FB:n moniäänisessä maailmassa olen ollut osallisena keskusteluissa, joissa pohditaan lasin hygieenisiä ominaisuuksia ja lasipurkkien jatkokäyttöä myös hajunäkökulmasta. Tieteellisiä perusteluja en voi antaa, mutta käytännössä olen havainnut hyväksi varastoida purkit talven yli aukinaisina ulkovarastossa, missä ne altistuvat myös pakkasille. Tämä voisi tuulettaa purkeista jäljelläolevat hajut pois. Mitään palautetta emme ole saaneet, että hunajamme olisi saanut aiemmin käytetystä purkista vierasta makua tai hajua. - Jos tällaista havaitset, ilmoitathan välittömästi meille!! 

​

Itse arvelen, että vieraat maut ja hajut voivat helpommin siirtyä metallikansien kautta. Joskus purkin avatessa nenään pöllähtää voimakas haju - tällöin kansi myös joutuu hylkyyn! Hunajapakkauksiksi valikoituvat purkkimallit, joihin saamme uusia kansia (Puteli Oy). Käytetyt kannet voi varmuudeksi ennen uudelleenkäyttöä helposti pyöräyttää vahvalla alkoholilla.

​

Käytettyjen purkkien käyttö hunajapakkauksina ei siis sekään ole aivan "ilmaista" :). Käytöstä poistumassaolevat muovipakkaukset ovat hinnaltaan erittäin edullisia. Muovia korvaamaan kehitetyt (ja tulevat) pahvi- tai biomassapakkaukset ja jopa uudet lasipurkit saattaisivat rahassa mitattuina tulla edullisemmaksi! - Aika, ajokilometit, varastointitila, lämmin vesi, pesuaineet, sähkö,... Eipä ole tullut laskettua :)!