Elokuu 2022 tuntuu lyövän vuosisadan lämpöennätykset, ja mehiläistarhauksessa tämä tarkoittaa toisaalta joustamista luonnon mukaan hoitotoimissa, mutta myös harvinaislaatuista satoa...
Rentunruusu, maitohorsma, loppukesän aliarvostettu tienlaitojen ja joutomaiden kukkija... Kuitenkin se on hyönteisille yksi loppukesän merkittävistä ravintokasveista. Meden tuottajana horsma on vaatelias, se vaatii sekä kosteutta, että riittävän pitkän lämpöjakson, ja myös lämpimät yöt. Tänä vuonna täällä Etelä-Karjalassa tämä säätyyppi on toteutunut, ja pesiin on kertynyt heleänvaaleaa, miedonaromaattista horsmankukkahunajaa!
Horsmahunaja on väriltään lähes väritön ja sen maku on makea, kukkainen ja se maistuu suussa hedelmäiselle, vaniljaiselle sekä karamellimaiselle. Mie maistan ja haistan siinä mantelin, tai paahdetun sokerin. Sokerikoostumuksensa vuoksi horsmahunaja säilyy suomalaisista hunajista pisimpään juoksevana.
Kaupan hunajahyllyissä on usein tarjolla muualta maailmalta tuotettuja lajihunajia, ja moni tuo niitä makutuliaisina ulkomaanmatkoiltaan. Lajuhunaja syntyy, kun samaan aikaan mehiläistarhan lähistöllä kukkii yksi pääsatokasvi niin, että pesiin kertyvä hunaja saa tältä erityispiirteensä. Suomessa rajallisen kesäajan vuoksi kukat kukkivat samaan aikaan ja tärkeiden satokasvien kukinta ajoittuu päälekkäin, jolloin lajihunajien tuottaminen Suomessa on tarhaajalle selvästi työläämpää. Suomalainen hunaja on tyypillisesti monikukkahunajaa, joka tosin voi olla kylämaisemista, aktiivisesti hoidetulta maaseudulta, pientaloalueelta, kaupunkikeskustasta tai muusta hiukan erityyppisestä ympäristöstä, mikä antaa hunajalle omanlaisen maun, tuoksun, värin ja rakenteen.
Horsmahunajan lisäksi loppukesällä suomalainen mehiläispesä saattaa kerätä kanervahunajaa. Kanervahunajaa on verrattu maailmalla kuuluisaan manuka-hunajaan, se sisältää pohjoisista hunajista eniten terveydelle hyviä aineita. Mehiläisille ja mehiläistarhaajille tämä hyytelömäinen hunaja aiheuttaa ongelmia tai ainakin lisätöitä... Pesään jätettynä, erityisen ravintorikkaana se aiheuttaa talvehtiville mehiläisille liian varhaisen ulostamisentarpeen, pesä voi tuhriintua ja yhteiskunta sairastua ennen kevään lentosäitä. Tarhaajalle puolestaan hunajan irrottaminen kennoista vaatii lisätyövälineitä, aikaa ja vaivaa...
Mehiläistarhoja siirtämällä kasvien kukinnan mukana Suomessa voidaan kerätä myös esimerkiksi hillasuonhunajaa tai puolukkahunajaa. Näiden keruussa on huolehdittava, etteivät pesät jää nääntymään karuun luontoon satokasvin kukinnan päätyttyä. Tämä siis vaatii tarhaajalta fyysistä työtä ja ajokilometrejä... Tuloksena tosin on arvostettuja ja palkittuja, pitkään juoksevana pysyviä luonnon lajihunajia. Viljellyillä alueilla pesien sijoitelulla tuloksena voi olla rypsi- tai kuminahunajaa, tai hyvinkin vahvasti mielipiteitä jakavaa tummaa tattarihunajaa...
Kielomäessä pakattiin tänä kesänä horsmankukkahunajaa ensimmäisen kerran ihan reilumpi määrä! Tämä tuli käytännössä tarhaajalle yllätyksenä, kun hunajaa purkittaessa sen laatu paljastui: hanasta soljui heleänvaaleaa, pehmeästi tuoksuvaa herkkua! Luonnollisesti hunajan joukossa on muidenkin loppukesän kukkijoiden mettä, mutta horsma antaa sille tyypilliset ominaisuutensa. - Täysi varmuus hunajan satokasveista saadaan vain siitepöly- tai DNA-analyysillä, mutta me luotamme omiin aisteihimme!
LISÄYS 27.8.2022!! Kansainvälisessä Apimondia- mehiläistarhaajaseminaarissa kovatasoisessa hunajakilpailussa oululainen Raimo Tervola voitti hopeamitalin juurikin horsmahunajallaan! Raimo on kokenut konkari lajihunajien tuotannossa, ja uskon hänen horsmahunajansa olevan vielä vaaleampaa ja hienoaromisempaa kuin Kielomäen sattumalta purkkiin saatu loppukesän sekoitus. Mutta hyvää on tämäkin!!
Lisää lajihunajista voit lukea Suomen Mehiläishoitajain Liiton sivuilta